Kun puhutaan suomalaisen iskelmän varhaisista tähdistä, yksi nimi nousee esiin kerta toisensa jälkeen: Vieno Kekkonen. Hän on laulaja, joka toi suomalaiseen musiikkiin pehmeyttä, tyylikkyyttä ja äänen, joka tuntui kulkevan suoraan sydämestä. Hänen uransa alkoi 1950-luvun puolivälissä, ja jatkui poikkeuksellisen pitkään – aina 2000-luvulle saakka.
Vieno Kekkosen tarina on samalla pala suomalaisen viihdekulttuurin historiaa: aikakausi, jolloin radio, elokuva ja tanssilavat kohtasivat. Hänestä tuli yksi niistä laulajista, jotka määrittelivät kokonaisen sukupolven äänen.
Karttulan tytöstä lavojen valoon
Vieno Hellevi Kekkonen syntyi 6. syyskuuta 1934 Karttulassa, pienessä savolaisessa kunnassa. Hänen elämäänsä leimasi jo varhain musiikki ja esiintyminen. Hän lauloi lapsena juhlissa ja koulun tilaisuuksissa, mutta tie ammattilaiseksi ei ollut itsestäänselvä.
Nuorena hän muutti Kuopioon ja aloitti työuransa aivan tavallisesti lastenhoitajana. Kohtalo kuitenkin ohjasi hänet toiseen suuntaan – teatteriin. Hän päätyi Kuopion Yhteisteatteriin, ja sieltä avautui tie Teatterikouluun, josta hän valmistui vuonna 1956. Näyttämöstä tuli hänen ensimmäinen koti, mutta pian ääni löysi myös mikrofonin.
Levytykset ja iskelmän nousu
1950-luvun loppu oli suomalaisen viihteen murroskautta. Uusi, modernimpi soundi ja amerikkalaistyyliset käännösiskelmät valtasivat radiot. Kekkonen oli mukana tässä muutoksessa alusta asti.
Hän levytti ensimmäisen kerran Toivo Kärjen johdolla Fazerin studiolla ja nousi nopeasti yleisön suosikiksi. Kappaleet kuten “Preerian keltainen ruusu”, “Sateenkaaren tuolla puolen”, ja “Ei koskaan sunnuntaisin” toivat hänen äänensä koko maan tietoisuuteen.
Hänen levytyksissään yhdistyivät tekninen puhtaus, luonnollinen tulkinta ja ajaton eleganssi – ominaisuudet, jotka pitivät hänen laulunsa elossa vuosikymmeniä myöhemmin.
Televisio, elokuvat ja Valastones
Kekkosen ura ei rajoittunut pelkkään musiikkiin. Hän esiintyi myös elokuvissa, muun muassa Matti Kassilan ohjaamissa elokuvissa Hilmanpäivät (1954) ja Isän vanha ja uusi (1956). Näyttelijäntausta antoi hänen esiintymiselleen poikkeuksellista karismaa – hän ei vain laulanut, vaan eli jokaisen kappaleen.
1960-luvulla hän lauloi Valastones-yhtyeessä, jonka mukana hän kiersi Suomea. Lavakeikkojen tunnelmaa on vaikea kuvata – se oli aikansa kansanjuhlaa, jossa tanssilavat täyttyivät ihmisistä, jotka tulivat kuuntelemaan tuttua ääntä ja unohtamaan arjen hetkeksi.
Sukulaisuussuhde ja yksityinen elämä
Kysymys, jota Kekkonen sai kuulla usein: “Oletko sukua Urho Kekkoselle?”
Vastaus oli kyllä – heidän isänisänsä olivat veljeksiä, eli Vieno Kekkonen on presidentti Urho Kekkosen pikkuserkku. Tämä yhteys herätti aikanaan paljon kiinnostusta, mutta Vieno itse pysyi aina nöyränä ja keskittyi taiteeseensa.
Vuonna 1964 hän avioitui Eero Saurin kanssa, ja he saivat kaksi tytärtä. Perhe-elämä ja ura kulkivat rinnakkain. Kun Eero jäi eläkkeelle, he muuttivat Ruotsin Pajalaan, mutta musiikki pysyi mukana vielä pitkään sen jälkeenkin.
Ääni, joka kesti vuosikymmeniä
Vieno Kekkosen äänestä tekee erityisen sen kirkkaus ja hallittu lämpö. Hän ei ollut vain käännösiskelmän laulaja, vaan tulkitsija, joka antoi kappaleilleen suomalaisen sielun.
Hän oli osa samaa aikakauden kolmikkoa kuin Brita Koivunen ja Pirkko Mannola – ja vielä myöhemmin Marjatta Leppäsen kanssa hän jatkoi esiintymisiä 2000-luvulle saakka. Tämä pitkä yhteinen kiertuekausi osoittaa, että suomalaiset eivät unohtaneet omia tähtiään.
Keikkailu jatkui lähes 70 vuoden ajan. Vienon esiintymisissä oli rauhaa, mutta myös vahvuutta. Hän ei tarvinnut lavatemppuja – pelkkä läsnäolo riitti.
90-vuotisjuhla ja nykyhetki
Syyskuussa 2024 Vieno Kekkonen täytti 90 vuotta. Syntymäpäivä ei ollut pelkkä yksityinen juhla, vaan kunnianosoitus koko suomalaiselle iskelmäkulttuurille. Hänet nähtiin Linnan juhlissa samana vuonna, ja julkisuudessa ihailtiin hänen eloisaa olemustaan ja lämpöä, joka ei vuosien myötä ole kadonnut.
Haastatteluissa Kekkonen on kertonut pitävänsä itsensä vireänä liikkumalla ja tekemällä kotitöitä omin voimin – hänen mukaansa “toimeliaisuus on parasta lääkettä ikää vastaan”.
Perintö suomalaisessa kulttuurissa
Kun tarkastelee Vieno Kekkosen uraa, huomaa, että hän on enemmän kuin laulaja. Hän on osa suomalaista kulttuurista jatkuvuutta. Hänen tulkintansa ovat kulkeneet läpi aikakausien ja pitäneet hengissä sen, mitä suomalainen iskelmä parhaimmillaan on: tunnetta, kaihoa ja kauneutta.
Vienon ääni on soinut radiossa, levyillä, televisiossa ja lavoilla. Se on ollut osa suomalaista arkea jo kolmen sukupolven ajan. Hänen työnsä ansiosta monet ulkomaiset melodiat saivat suomalaisen sydämen, ja kotimainen yleisö löysi yhteisen kielen musiikin kautta.
Loppusanat
Vieno Kekkosen ura on kuin kaari, joka kulkee sodan jälkeisestä Suomesta nykypäivään. Hän on laulanut maailmasta, joka on muuttunut, mutta hänen äänensä on säilynyt – kirkkaana, puhtaana ja vilpittömänä.
Se, että hän edelleen mainitaan yhtenä merkittävimmistä 1900-luvun iskelmälaulajista, kertoo kaiken. Vieno Kekkonen ei ollut vain aikansa tähti – hän on osa Suomen ääntä, joka jää elämään.